Herääkö etätyözombie vielä henkiin?
Ennen koronan saapumista tapasin valmentajan työssäni alituiseen ihmisiä, jotka sanoivat, että ”jos oikeasti haluan saada jotain aikaiseksi, otan etäpäivän.”
Noin viisitoista minuuttia koronan saapumisen jälkeen samat tyypit sanoivat, että he hukkuvat työhön. Aikaansaamisen keidas muuttui silmittömän kokoustamisen ja hauraiden prosessien myötä uuvuttavaksi mössöksi.
Eräässä etätyötä käsitelleessä artikkelissa haastateltava sanoi, ettei hän kykene edes käymään vessassa, kun on niin kova kiire. (Mietin mitä olisi pitänyt tapahtua, että vessaan pääsisi. Pitäisikö esimiehen soittaa ja sanoa, että nyt Raija-Risto sinun täytyy pitää pikku biotauko, me odotamme täällä Teamsissa sen aikaa.)
Toimistot muuttuivat zombieiksi, jotka näyttävät etäisesti työpaikoilta, mutta lähempää katsottuna ne ovat kuolleita. Tulostin kerää pölyä, käytävillä vilahtavat hahmot eivät puhu vaan hakevat nopeasti jotain ja luikahtavat takaisin luoliinsa.
Vaan nyt kun toimistolle voisi palata, niin ei huvita. Työmatka tuntuu tyhmältä konseptilta, kun on tottunut siirtymään aamuisin vain makkarista olkkariin koneen ääreen.
Mutta entä se yhteisöllisyys, jonka perään moni kyynelsilmin haikailee? Työterveyslaitoksen mukaan eniten etätyöstä kärsivät nuoret ja uudet tyypit, joiden perehdyttäminen jää Teamsin mykkien pallukoiden varaan. Minne nyt katosi se LinkedIn-eetos, jonka mukaan nuoret ovat tärkeitä ja uusien työkavereiden fiilis tärkeä?
Vastaus: itsekkyyden alle. Minun on mukavampi nököttää etätyöpisteellä kuin lähteä tutustumaan uusiin ihmisiin. Ajatuskin puistattaa.
Silti korona paljasti, että duunipaikan rakastetuin teknologinen ratkaisu ei olekaan valokuituyhteys, vaan kahvikone. Kahvikoneella ideat syntyvät! Siellä ne ongelmat ratkeavat! Face to face!
Lopulta ollaan klassisen asetelman ääressä, kun kakku sekä haluttaisiin pitää ja syödä.
Hybridimalli on yritys ratkoa tätä dilemmaa. Harvard Business Schoolin tutkimuksen mukaan näyttää siltä, että tämä voi oikeasti toimia. Yllättävää tutkimuksessa on, että nyt suositun 2+3-mallin sijaan sopivin lähityömäärä olisikin vain päivä viikossa.
Täydellistä ratkaisua ei tietenkään ole, koska yksilön sosiaaliset tarpeet ja työnkuvat vaihtelevat niin paljon. Kaltaiselleni sosiaalisen hälyn välttelijälle päivä viikossa kuulostaa helpotukselta, mutta monet taas näivettyvät livekontaktien puutteessa.
Eivätkä ongelmat tähän lopu. Jos kaikille ei voi asettaa samoja sääntöjä, pitäisikö toimistolle raahautujien saada parempaa palkkaa? Oliko kaikki toimistolle ja sassiin-malli lopulta se tasa-arvoisin? Toimistolla on hyvä tulostin ja työtuoli, tulkaa takaisin!
The Atlantic kirjoittaa, että etätyö on trendi, ja kuten kaikki trendit, se tulee jossain vaiheessa päätökseensä aivan kuten tänään muotia olevat ylisuuret vaatteet alkavat näyttää jonain päivänä tyhmiltä. Ehkä edelläkävijät, tai zoomerit, alkavatkin pian taas pitää toimistolla hengailua coolina?
Herääkö zombie sittenkin henkiin?
Kaipaako tiimisi tukea hybridityön johtamiseen tai yhteisöllisyyden rakentamiseen?
tai laita sähköposti info@annaperho.fi
