Maailman vaarallisin lause? Se, että kaikki on ihan okei.

Terästän kuuloani aina, kun joku sanoo, että elämässä kaikki on sillai periaatteessa ihan ookoo.

Selkokielellähän se tarkoittaa, että asiat eivät ole kuten toivoisin niiden olevan. Kaikki on hyvin, mutta muuten vain naamani näyttää siltä, että selkääni on juuri kiinnitetty 14 verhonipistintä.

Tietenkin maailma on väärällään pettymyksiä ja takaiskuja, joille emme mahda mitään. Mutta ”ihan ok” on tarina, joka estää meitä vaikuttamasta asioihin, joihin voisimme vaikuttaa.

Tarina vaientaa äänen, joka kertoo, että olet juuttunut pysäkille, jossa et enää haluaisi olla. Sen tarina kertoo puhuu epämiellyttävää totuutta.

Ja koska sen kuuleminen ei napostele, alamme usein selittää jymähtämistämme tolkienmaisella virtuositeetilla. Löydämme pohjattomasti selityksiä sille miksi on vain järkevää roikkua työpaikassa, jota vihaa, tai miksi on täysin perusteltua tilata netistä vielä vähän kiinalaista krääsää, vaikka luottotiedot ovat lähdössä vartin päästä.

Järki on hyvä käsikassara, kun emme halua kohdata ikäviä tunteita. Siksi saatamme lopulta kehittää totuuden välttelystä hyveen: ”Minä olen uskollinen sitoutuja” (vaikka avioliittoni kuoli 15 vuotta sitten, enkä ole harrastanut seksiä 2000-luvulla). Tai ”Minä olen vapaa sielu” (eli siitä johtuu, että raha-asiani ovat kroonisesti sekaisin samalla tavoin kuin ihmissuhteeni.” Tai ”Olen ansainnut tämän” (…viinipullon kolme kertaa viikossa, ja shotit päälle).

Ja näin kaihertava kaipaus tyydyttävämpään on kutistettu ja työnnetty jonnekin, minne aurinko ja kiusalliset kysymykset eivät enää ulotu. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö elämätön elämä vaivaisi. Se alkaa tihkua ihosta ulos lukemattomin tavoin: tympeinä sanoina, outoina vaivoina, alati riivaavana väsymyksenä ristiriitaan toden ja toivotun välillä. Unelmiensa kieltäminen on kovaa työtä.

Ihan ookoosta pääsee eroon vaihtamalla tutut vaikeudet tuntemattomiin.

Kurottamalla kohti sitä, minkä kohtaaminen pelottaa eniten. Sitä, mikä herättää vaikeimmat kysymykset: onko minusta tähän? Mitä muutkin sanovat? Olenko liian vanha, liian osaamaton, liian sitä, liian tätä? Mitä jos petyn, mitä jos epäonnistun. Tai mitä jos onnistun ja kaikki minkä tunsin onkin sen jälkeen toisin?

Helpot asiat elämässä ovat: ylensyönti buffet-pöydässä, silmien pyöräytys puolisolle, koirakuvan tykkääminen netissä.

Muuten elämä on yhtä turhautumista, pettymistä ja hammastenkiristystä. Mutta sillä, joka uskaltaa pyrkiä olemaan se, joka olisi halunnut olla, on ihan ookoon jauhajaan verrattuna yksi oleellinen ero: hän on valinnut vaikeutensa itse. Sellainen lasti on mielekkäämpi kantaa, koska ponnistelu kytkeytyy johonkin sellaiseen, jota itse haluaa – ei sellaiseen, mitä itselle tapahtuu.

Sellaisella tyypillä kaikki voi olla kaikki sillai periaatteessa päin helvettiä, ja samaan aikaan tosi ookoo.

Tunnistitko itsesi? Haluatko muutosta?  Kuuntele Elämänkoulun inspiroiva jakso aiheesta täällä.